Mennyttä ja tulevaa...
Kaikki alkoi joskus vuonna 2002 kun Jyrki Antikainen kysyi Niko Turpeista,
Tommi Koljosta ja Mikko Karttusta säveltämään, sovittamaan ja soittamaan
progressiivista musiikkia. Tarkoitus oli soittaa yksi pitkä kappale lukion ja
yläasteen yhteisessä musiikkipainotteisessa gaalassa. Tapahtuma oli ja meni,
mutta yhteisen kokemuksemme perusteella totesimme sopivamme samaan huoneeseen
soittelemaan useamminkin, joten bändi oli kasassa.
Progressiivinen musiikki sai nopeasti jäädä ja siitä siirryimmekin enemmän
kohti nykyistä musiikkityyliämme. Musiikkia on vaikea lokeroida, mutta olemme
itse luonnehtineet musiikkiamme popahtavaksi melodiseksi kitararokiksi. Saa
hymyillä, niin minäkin teen xD
Matkan varrella on ollut kaikkea. Puolustusvoimat kutsuivat ensimmäisenä
laulajakitaristi Jyrki Antikaista, jota me muut seurasimme hetken kuluttua.
Näinpä musisointi ja pääasiassa Jyrkin tekemien kappaleiden sovittaminen sai hetkeksi jäädä. Koulutus on
myös saanut välillä yhtyettä hajalle ja erilleen mutta näistäkin esteistä on
selvitty ja asiat saatu toimimaan vaikka joku asuisikin kauempana.
Vuonna 2005 Inspire sai jostain uutta intoa ja paljon uusia hienoja
kappaleita ja myöhemmin samaisena vuonna bändi myös päätyi lopulliseen
tuomioonsa: Inspire. Sitä edeltäneistä nimistä ei tarvinne julkisuudessa
ääneen puhua...
Vuosi 2006 oli Inspirelle antoisa. Studioviikonloppu ja kaikki keikat jotka tulivat bändikisan voiton myötä toivat
aivan uutta hohtoa ja INSPIRAATIOTA bändille. Uutta musiikkia on syntynyt paljon viimevuodesta ja toivottavasti saamme jakaa
meille niin rakkaan asian myös muiden kanssa ja mahdollisesti antaa muille sitä myötä nautinnollisia hetkiä musiikin parissa. Tästä katsotaankin sitten mitä vuosi 2007 tuo tullessaan.
Kaikille onnellista ja hyvää vuotta 2007! Tehkää siitä merkittävä!
Vasemmalta alkaen: Jyrki Antikainen (laulu/kitara), Niko Turpeinen (basso), Tommi Koljonen (kitara), Mikko Karttunen (rummut)
|